torstai 14. maaliskuuta 2013

Vauvan vaatteita ja ison pojan huppari

Viime aikoina olen ommellut tosi paljon. Vauvalle on niin ihanaa ommella kaikkea kaunista ja värikästä. Neiti on nyt 5 viikkoa ja olen todennut, että täytyy siirtyä ompelemaan jo isompia kokoja, koska pieniä vaatteita on jo ihan liikaa. Viime aikoina olen ommellut paljon jumpsuit-tyylisiä haalareita. Kaavan pohjana olen käyttänyt Ottobre-lehdestä 6/2011 olevaa fairy floss kaavaa. Kaava on ns.ulkopuvun kaava, mutta olen tehnyt ilman vuorta. Mukavan tilava kaava, kun meillä käytetään kestovaippoja. Tämä haalari on Metsolan mustaa maatuskavelouria, jota halusin vähän piristää pinkillä. Tein aika isot taskut sivuille. Taskuissa on pinkkiä velouria. Tällä kertaa en tehnyt huppuun vuorta.


Verson puodin aurinkoisesta tein myös samalla kaavalla haalarin. Koska kangas oli hiukan haaleampaa väritykseltään, kun olin ajatellut, niin halusin piristää sitä hiukan oranssilla. Taskuissa ja hupun vuorena Metsolan ruiskukkafroteeta. Tästä tuli ihanan aurinkoinen.

Meidän 9-vuotiaalle pojalle ei ole kelvannut mitkään mun ostamat kankaat. Kaikkia olen ehdottanut, mutta liian kuviollisia kuulemma ovat olleet. Kuitenkin haluaisin myös isommille lapsille ommella. Päätin yhtenä päivänä kokeilla sellaista, että otin pojan mukaan ja menimme yhdessä Metsolan liikkeeseen. Sanoin pojalle, että valitse ihan mitä kangasta haluat, niin teen sinulle hupparin. Poika valitsi valko-siniraitaista froteeta. Mietin, että onko liian ohutta huppariin, mutta päätin kuitenkin ottaa. Siitä tuli kesähuppari. Minulla ei ollut kaavaa 140 senttiseen huppariin, joten käytin pohjana Ob:n prum prum hupparin kaavaa koossa 122. Se koko oli isoin mitä minulta löytyi siitä kaavana. Sen verran naftisti otin kangasta, että en voinut kohdistaa raglansaumoissa raitoja ja se jäi hiukan harmittamaan. Laitoin pitkät resorit hihoihin. Aika vaale hupparista tuli ja epäilen, että kauaa ei pojalla pysy vaaleana. Ja hiukan isompikin olisi saanut olla.

1 kommentti:

  1. Ihanat nuo pienen neidon jumpparit! Ja mukava että löytyi pojallekin sopiva kangas (:

    VastaaPoista