keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Paratiisin puutarhassa pitsiä ja pikkupotkareita

Kun näin Verson puodin facebook-sivuilla tämän ihanan kankaan, niin tiesin, että sitä on saatava. Aivan ihanat värit ja kuosi. Olimme lähdössä kylään illaksi, ja Verson puoti oli ilmoittanut, että kangas tulee illan aikana myyntiin. Arvelin, että kangas menee hyvin nopeaa kaupaksi ja pelkäsin, että jään kokonaan ilman. Kerroin kylässä tilanteen ja kehtasin käydä vähän väliä kurkkimassa facebookissa tietoa asiasta. Vihdoin se sinne tuli ja ryntäsin heti kyläpaikan tietokoneelle tilaamaan. Ja onneksi tilasin heti, sillä kangas myytiin loppuun parissa tunnissa ja jos olisin kotiin palaamista odottanut, niin kangas olisi jäänyt saamatta.

Kangas pyöri yölläkin mielessä, kun pohdin mitä ihanaa siitä tekisin. (pyöriikö muilla koskaan suunnitelmat yöllä päässä?) Jossain vaiheessa suunnitelmia tuli sellainen olo, että teen jotain nuorimmaiselle ja siinä pitää olla ehdottomasti jotain röyhelöä ja ruskeat kantit. Mekkoa suunnittelin ensin, mutta totesin, että mekko jää niin vähälle käytölle tämän ikäisellä, kun sylissä ollessa nousee kokoajan ylöspäin. En jotenkin tykkää siksi käyttää 5kk ikäisellä mekkoja. Päätin tehdä haalarit, mutta pitsiä olisi silti saatava. Tänään malttamattomana viestitin Verson puotiin, että saako tulla jo tänään noutamaan ja ystävällisesti luvattiin tulla. Heti kangas koneeseen ja kuivausrumpuun.

Tälläiset niistä lopulta tuli. Ihastuin!

Kaava: ottobre 4/2013, koko 74cm. Tein ilman saumanvaroja. Neidillä on ikää 5kk ja pituutta 64,5cm, painoa 6700g. 
Kangas: Verson puoti






Haalareita olen tehnyt viime aikoina oikein sarja-tuonantona. Kaava sama kuin edellisessä. 

Ainolan aurinko-neulos 

Verson puodin ullakon aarre


Metsolan pinkki helistin (kuvassa vääristyneet värit)


Verson puodin aurinkokunkku


Verson puodin posliinikoira

Verson puodin sokerihiiri


Ikasyrin sydänvelour



12 kommenttia:

  1. Mulla oli myös viime yö uneton, kun mietin mitä ompelisin Tilkkukorin uutuuksista :D :D Ihme kyllä ei ole pahemmin väsyttänyt nyt päivällä.;) Ihanan näköinen tuo verson uusi frotee, ja muutoinkin söpö haalarikasa <3

    VastaaPoista
  2. Oijjoi, onpa tuo paratiisin puutarhassa ihanan näköistä, noin iso kuvio! Itsepä en koko kuosia ollut hokannut, ennenkuin siitä vouhkattiin kun meni niin nopeasti, heh heh. :) Nuo haalarit on kyllä käteviä pikkuisella, mäkään en tykännyt mekoista (enkä paidoistakaan) tuon ikäisellä, kun ne tosiaan nousee koko ajan sylissä vauvaa pidettäessä.

    VastaaPoista
  3. Liityin lukijaksi, oli sen verran kivoja haalareita ja muita vauvanvaatteita

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista. :) Tuota tilkkukorin fanttia voisi kyllä tilata. Trikoosta en tahdo osata mitään tehdä, mutta se keijutanssi näyttää väreiltään niin kivalta, että ihan sitä varten voisi trikoostakin opetella jotain tekemään. :) Kiva, kun liityit lukijaksi Johanna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Fantit kyllä on ihana kangas, samoin nuo uutuustrikoot, ei voi lakata hipelöimästä niitä :D ja Keijutanssin ihanuudenkin ymmärtää kunnolla vasta kun sen näkee luonnossa, jopa miesväki on sitä ihastellut että onpa kaunis kangas.;)
      Minäkin liityin lukijakaartiin :)


      ps. Kommentointia helpottaisi jos poistaisit kommenttien julkaisusta tuon kirjainvarmistushomman, se hidastaa aika paljon jos menee väärin monta kertaa kun koettaa saada koodin oikein... :)

      Poista
    2. Kiitos vinkistä! . Minäpä katson mistä se poistetaan kun pääsen koneelle.

      Poista
  5. Voi ei miten ihanat pitsisöpöstelyhaalarit!! <3

    VastaaPoista
  6. Tarjoan teille haastetta blogissani http://kangaskorjaamolla.blogspot.fi/2013/07/kesa-ja-karpaset.html

    VastaaPoista
  7. Oi kun ihania!! :) Täällä on muutenkin kaikkea kivaa, liitynpä lukijaksi! :) Saa tulla kurkkaamaan myös minun blogiani osoitteessa http://suppiksen.blogspot.fi :)

    VastaaPoista
  8. aivan ihania,hurmaavia kuoseja ja vauvan haalareita/potkareita:) huokailen ompelijoiden taitoa,itellä vain neula ja lanka,en osaa ommella en omista konetta...
    liityin lukijaksesi minäkin :)

    VastaaPoista