tiistai 27. elokuuta 2013

Vauvan asu Verson muisto-trikoosta

Sain käsiini kirjastosta ottobren 1/2012 lehden ja sitä selatessa päätin kokeilla ensimmäistä kertaa elämässäni frillan tekoa. Lehdessä oli kivat vauvan housut, jotka houkuttelivat kokeilemaan. Verson puodin muisto-trikoo on jo kauan houkutellut, mutta sain sitä tilattua vasta, kun se tuli alennukseen. Mielestäni aivan ihana kangas ja väri. Saumurissani ei toimi rullapäärme, joten tein frillojen reunat 3-lankaisena tiheänä saumuriompeleena. Onnistui mielestäni hyvin niinkin.

Kaavat:
body: ottobre 1/2012 kietaisumalli, mutta muokkasin etukappaleen normaaliksi. (en jaksanut alkaa piirtämään muita kaavoja) Muokkasin myös nappilistan olalle. Tein koolla 74cm ja tyttö käyttää sitä kokoa normaalisti. Hiukan jäi kasvunvaraa, mutta muuten ihan kiva malli.
Housut: ottobre 1/2012 Tein myös koossa 74cm ja ei olisi haitannut, vaikka pituutta olisi ollut hiukan enemmän. Resoreilla tietysti saisi pidennetty.
Kankaat: trikoo Verson puoti ja joustofrotee Metsola






2 kommenttia: